PihaPate
Pihasi paras ystävä
2024
Esittely
Hei kaikki! 👋 Täällä tervehtii Patrik, iloinen ja innokas 16-vuotias nuori Helsingistä! Kun vanhempani kysyivät minulta, minne aion mennä kesätöihin, päätin tehdä jotain omanlaistani. Näin syntyi PihaPate! Me PihaPatella emme tarjoa vain nurmikonleikkauspalveluita, vaan kokonaisvaltaista pihahuoltoa, joka tekee kesästäsi entistä nautinnollisemman.
Tavoitteenani on keventää sinun pihatyötaakkaasi ja tehdä omasta kesästäni merkityksellinen. Meidän käsissämme pihan leikkuujälki on kuin suoraan unelmien puutarhasta, ja takaamme, että jokainen nurmikon vihreä korsi leikataan huolellisesti ja siististi. Eikä siinä vielä kaikki! Huolehdimme myös, että kaikki jämät siivotaan pois ja pihasi jää moitteettoman siistiksi ja kauniiksi.
Me PihaPatella haluamme tehdä asiat helpoksi asiakkaillemme, ja siksi hoidamme homman asiakkaan omilla välineillä. Tarjoamme kuitenkin myös laajempaa pihahuoltoa, johon kuuluu kaikenlaiset pihatyöt ja avustaminen muissa askareissa. Hinta alkaen 44 euroa, ja voimme aina sopia yksilöllisen hinnan tarpeidesi mukaan. Maksutapoina käyvät käteinen ja korttimaksut.
Perustaja
"Perustin PihaPaten sen takia kun tarvitsin kesätöitä 2024 kesälle ja pienen harkinnan jälkeen päätin alkaa rakentamaan jotain omaa normi kesätöiden sijaan ja sitä kautta työllistää itseni kesäksi."
Patrik Kivelä
Perustaja
Tavoitteemme
Laadukkaat palvelut
Kun käytätte meidän palveluamme, voimme taata teille laadukkaasti tehdyn nurmikonleikkuun.
Hoidamme puolestanne
Välillä tuntuu, että ei vain jaksa tehdä pakollisia töitä. Tässä tapauksessa nurmikonleikkuuta, joten miksi et ulkoistaisi sitä meille hyvällä hinnalla ja palvelulla?
Yhteistietomme
Palvelun voi tilata joko sähköpostitse, puhelimitse, viestillä tai soitolla.
Hinnasto
(Hintaan vaikuttaa tontin koko, joten voimme keskustella teidän pihan hinnasta.)
(alv 0%)
alk. 44€
+358 40 3589411
pihapate@gmail.com
pihapate.com
PihaPate OY
PihaPate_OY